lauantai 5. helmikuuta 2011

Valkosuklaakonvehdit

Rakastan suklaata, kukapa ei! Mieheni on pitkään toivonut, että tekisimme suklaakonvehteja. Itse olen vähän karttanut ja vältellyt konvehtien tekoa, koska se vaatii suklaan temperointia ym. hankalalta kuulostavia vaiheita. Tänään teimme konvehteja ensimmäistä kertaa.

Pidän itse hyvin yksinkertaisesta leipomisesta, hermostuinkin muutamaan otteeseen konvehtien tekemiseen ja mieheni saikin itsekseen värkkäillä näiden tekemisen loppuun tällä kertaa. Maku oli kuitenkin niin hyvä, että saatan sietää pikku näperrystä ensi kerralla vähän enemmän



Valkosuklaakonvehdit n. 20 kpl

Tarvitset konvehtimuotteja (käytimme silikonisia muotteja)
lämpömittari on myös suotava

Temperointiin:

200 g valkosuklaata

Suklaaganache:

120 g tummaa suklaata
80 g kuohukermaa
20 g hunajaa

20 g suolatonta voita (käytimme itse tavallista leivontamargarinia ja hyvä tuli silläkin)
(jotain makua lisäksi) lorautin 1,5 rkl amaretto likööriä

Tee näin:

Rouhi suklaa ja laita kuumuutta kestävään kulhoon. Kiehauta kerma ja hunaja kattilassa ja kaada kuuman suklaan päälle. Sekoita tasaiseksi seokseksi. Kun seos on 35-40 asteista, pane joukkoon huoneenlämpöinen rasva ja mahdollinen makuaine. Anna jäähtyä.

Ganache käytetään suklaakonvehtien täytteeksi.

Valkosuklaan temperoit seuraavasti:

Kaada kattilaan vettä ja laita liedelle. Kuumenna vesi kuumaksi. Vesi ei kuitenkaan saa kuplia tai kiehua. Laita 3/4 valkosuklaasta palasina lasiseen kulhoon ja kulho kattilan päälle. Vesi ei saa koskettaa kulhon pohjaa. Sulata valkosuklaa näin vesihauteessa. Mittaa seoksen lämpötilaa lämpötilamittarilla. Kun suklaa on 40 asteista, nosta kulho pois vesihauteesta. Lisää loput valkosuklaat seokseen palasina ja sekoita. Jäähdyttele seosta kunnes sen lämpötila on 26-27 asteista. Nosta tämän jälkeen kulho taas vesihauteeseen. Seos on valmista kun se on 25-29 asteista.

Vala suklaata konvehtimuotteihin, noin puoleen väliin. Kääntele vuokaa puolelta toiselle tai jopa ylösalaisin niin, että suklaa valuu kokonaan konvehtivuokien reunoille.

Kun sulkaa on jähmettynyt, pursota tai lusikoi täytteeksi suklaaganachea. Temperoi jäljelle jäänyt valkosuklaa uudestaan ja vala konvehtivuokien päälle, saat konvehdeille pohjan. Silota lopuksi palettiveitsellä ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...