tiistai 23. kesäkuuta 2015

Ruokapöytä vaihtoon

Joskus aikanaan kirjoittelin keittiön ruokapöydän maalausurakasta.
Näin pitkään valkoiseksi maalattu pirttimallienn ruokapöytä oli mieluinen
kunnes viimein halusin jotain muutosta keittiöön!


Ryhdyin haaveilemaan design tuoleista ja katselin netistä erilaisia vaihtoehtoja.
Pinterestistä löytyi vaikka minkälaisia inspiraatiokuvia.



Meillä oli ollut kauan valkoinen ruokapöytä ja halusin nyt tuoda taas puun väriä keittiöön.
Keittiön kaapit ovat valkoiset ja pöytätasot tammea joten ajattelin että tamminen
tukeva pöytä sopisi meille hyvin.

En tällä kertaa halunnut satsata kauheasti rahaa ruokapöytään koska meidän tämänhetkiseen
kotiin mahtuu vain neljän hengen ruokapöytä. Siispä päädyin etsimään "uutta" ruokapöytää nettikirppiksiltä. Löysinkin sopivan yksilön, erittäin tukevan pöydän joka vaati
ainoastaan pientä hiontaa ja öljykäsittelyä.

 


Ennen - jälkeen kuvista vähän näkyy tuo pöydän pinnan muutos.

Ruokapöydän tuoleihin sen sijaan halusin satsata ihan kunnolla. Vepsäläisellä oli
"nousukausitarjous" tuossa keväällä ja sain ostettua klassiset Seiska-tuolit ihan kohtuulliseen
hintaan. Täytynee vielä ottaa parempia valokuvia ihan kunnon kameralla, kunhan
saan kodin siivottua maalausrempan jäljiltä :)



torstai 18. kesäkuuta 2015

Lattioiden maalausta

Viime ajat onkin olleet aika haipakkaa nimittäin kaikki aika on mennyt töiden,
opiskelujen ja kodin pikkuremontin parissa. Vihdoin alkaa olla siivousta vaille valmista.

Tässä pari kuvaa mitä lattian maalauksella, listojen vaihdolla ja
simppeleillä johtolistoilla voi saada aikaan :)


Meidän työhuoneessa (ja kaikkialla muuallakin asunnossa) oli ennen kellastunut
tammiparketti. Tammiparketti on aivan ihana jos se vaan olisi hyväkuntoinen
eikä näin kulunut ja kellastunut kuin meillä oli. Kitattavaa oli todella paljon!

Tässä kuvassa siis lähtötilanne kun kalusteet oli saatu siirrettyä pois huoneesta.


Ja tässä samasta tilasta jälkeen kuva! :) Muutos on todella suuri ja tykkään!
Maalina käytimme Betoluxia (ei Akva) ja maalisävyksi valittiin Tikkurilan lattiavärikartasta vaaleanharmaa, sävy 2115. Listat vaihdettiin valkoisiksi.

Itse maalausurakka oli suht helppo ja edullinenkin mutta tavaroiden roudaus
huoneesta toiseen ja kuivumisen odottelu oli ne tylsimmät jutut.

Lattia pestiin ensin maalarinpesulla jonka jälkeen kitattiin isoimmat kolot lakkakitillä.
Tämän jälkeen hiottiin kauttaaltaan keyvesti, kitatut kohdat hiottiin sileiksi.
Hiontapölyt poistettiin imuroimalla + nihkeällä rätillä.

Sen jälkeen maalaushommiin! 1 kerros Otex tartuntamaalia (liuotinohenteinen).
Seuraavana päivänä Betoluxia 1 kerros ja sitä seuraavana toinen.
Yhteensä maalaukseen meni siis kolme päivää.

Työvälineinä käytin mohairtelaa jolla levitin maalit, lattialakkasiveltimellä vedin sitten
telanjäljet piiloon. Huomasin että erityisesti Betolux tuntui "vaahtoutuvan" mohair-
telasta. Ilmakuplat lähtivät hyvin pois siveltimellä.

Tämän jälkeen odoteltiin viikon verran, listoitettiin huone ja ryhdyttiin palauttamaan
huonekaluja paikoilleen. Käyttöönottokuiva pinta saavutetaan viikossa
mutta lopullinen kovuus kuukaudessa. Kannattaakin siis, jos mahdollista, odottaa
isojen huonekalujen (esim. sänky) kanssa mahdollisimman pitkään ennen
kuin nostaa sen maalatun lattian päälle, koska se voi jättää painaumia
tuoreeseen maalipintaan. Meillä pienet painaumat jäivät sängystä
mutta eipä se  menoa haittaa kun näkyy vain kun tarkasti katsoo valoa vasten :)


Huoneen tehosteseinäkin näyttää jälkeen -kuvassa hivenen tummemmalta
kun lattia on niin paljon vaaleampi.


Sitten vielä pari muuta kuvaa meidän työhuoneesta lattiamaalauksen jälkeen.
Ennen TV tason yläpuolella olevien kaijuttimien johdot roikkuivat seinällä
ja näkyivät ikävästi valkoista seinää vasten. Kiinnitimme seinään
 johtolistaa ja lopputulos on paljon siistimpi! :)

TV tason oikealla puolella näkyy myös johtoja koska antenni- ja sähköpistokkeet
ovat toisella seinällä. Jatkojohto ja johdot repsottivat pitkin lattioita.
Laitoimme myös tänne johtolistaa ja lopputulos on paljon siistimpi :)

Johtolista ei maksa rautakaupassa kuin muutaman euron ja se on helppo
kiinnittää: Johdossa kulkee tarra koko pituudelta. Listaa voi lyhentää
sopivan mittaiseksi esim. sahalla tai vaikka mattoveitsellä.

Ja miksi sitten päädyin maalaamaan lattian enkä ostanut uutta parkettia?
Halusin opetella maalausta ja halusin säästää euroja. Ja tietty halusin
vähän eri luonteisen lattian kuin uusi parketti olisi ollut :)

Hyvää juhannusta :)



tiistai 31. maaliskuuta 2015

Uudistunut Muuramen pöytä

Ostin Huutonetistä halvalla Muuramen työpöydän! :)
Meillä on aikaisemmin ollut Ikean Micke työpöytä ja itselläni meni hermot sen huteruuteen. Halusin vaihtaa työpöydän ja halusin uudelta pöydältä laatua.

En kuitenkaan halunnut panostaa rahallisesti uuteen pöytään kovinkaan paljoa joten päätin hankkia uuden pöydän käytettynä.


Uusi pöytä löytyi nopsaan koska en ollut niin tarkka värin suhteen. Pääasia oli että pöytä on hyväkuntoinen. Löysin sellaisen, missä nuo laatikoiden etusarjat on puunväriset mutta eipä tuo mitään haittaa kun tuunailen kaikkea muutenkin :) 


Tällä kertaa halusin oikaista ja saada nopeasti valmista joten päätin olla maalaamatta. Sen sijaan käytin DC FIX kalvoa jota löytyi Bauhausista edulliseen hintaan, olisko ollut noin 6-7 euroa rulla ja se riitti mainiosti.

Kalvolla päällystäminen oli helppoa. Ensin piti pestä nuo osat mihin kalvoa tulee ja sen jälkeen esim. ikkunalastaa apuna käyttäen kalvo paikoilleen.

Hommaan meni ehkä noin 20 minsaa :)


Valkoinen pöytä on mun mielestä jees :)

Valmistajan mukaan tuon kalvon pitäisi pystyä irroittamaan jos siitä joskus haluaa eroon.

Kylläpä muuten näyttää keltaiselta tuo tammiparketti! No ei ole kauaa, me ollaan nimittäin aloitettu lattioiden maalaus valkoiseksi :D Siitä lisää joskus myöhemmin kunhan projekti on aikanaan valmis. 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Artekin hyllyjen maalaus

Meille tuli kulahtaneet kellastuneen koivun väriset Artekin seinähyllyt. Arvokasta designiahan nämä on, mutta ne ei käyneet meidän sisustukseen sellaisenaan.


JOTEN: Päätin maalata ne valkoiseksi :)


Ensin irrotin kannattimet hyllyistä ja pesin hyllyt maalipesulla. Kun hyllyt oli kuivuneet,
kittasin kolot ja kitin kuivumisen jälkeen hioin perus hiomasienellä pinnan karkeaksi.

Poistin hiontapölyt nihkeällä rätillä ja aloitin pohjamaalauksella.

Olen yleensä liuotinohenteisten maalien ystävä niiden kestävyyden vuoksi mutta
tällä kertaa päätin käyttää vesiohenteista kalustemaalia.

Pohjamaalasin Tikkurilan Helmi pohjamaalilla hyllylevyt kertaalleen ja kannattimet kahteen kertaan.
Tämä sen vuoksi että hyllylevyjen maalaamiseen käytin telaa ja kannattimien maalaamiseen sivellintä ja siveltimellä pohjamaalikerros jäi tosi ohueksi.


Pohjamaalin kuivuttua maalasin kiiltävällä valkoisella Tikkurilan
Helmi pintamaalilla kahteen kertaan.


Hieman siveltimen vedot näkyy noissa kannattimissa kun läheltä katsoo.


Mutta lopputulokseen olen tosi tyytyväinen! Erityisesti tykkään tuosta kiillosta!
Taidankin valita useammin kiiltävää pintamaalia :)

Kannattaa antaa pintamaalin kuivua muutaman päivän ennen kuin ottaa
vastamaalatut kalusteet käyttöön.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Portaiden uusi ilme

Yksi monista pikkurempoistamme on ollut portaiden maalaus. Maalasimme portaat viime kesänä ja noin 9 kk kokemuksella portaiden uusi maalipinta on kestänyt todella hyvin.


Vanhat portaat meillä oli perinteistä mäntyä, joka on ajan saatossa kellastunut. Portaat oli suht hyvässä kunnossa, mitä nyt jonkinlaista elämisen jälkeä ja naarmua niistä löytyi.



Kellastuneet mäntyportaat eivät miellyttäneet omaa sitten yhtään joten googlailin paljon maalaamiseen liittyvää muista blogeista ja päädyin maalaamaan portaat :)



Ensimmäinen vaihe oli pestä portaat maalipesulla, jonka jälkeen kolot kitattiin. Kitin kuivumisen jälkeen portaat hiottiin pienellä hiomahiirellä. Hioin sen verran että lakkapinta meni rikki.

Tämän jälkeen hiontapölyt poistettiin imuroimalla ja nihkeällä rätillä ja sitten alkoi teippausurakka.
Portaiden jarrupalat teipattiin, samoin kaikki reunat jottei maalia menisi vääriin paikkoihin.

Teippauksen jälkeen aloin maalaamaan. Ensimmäisen kerroksen maalasin Otex tartuntamaalilla. Levitin maalin telalla, jonka jälkeen hyvällä siveltimellä tasasin telanvedot pois.


Toinen ja kolmas kerros maalattiin Tikkurilan Betoluxilla, (EI AKVA). Maalaus tehtiin samaan tyyliin kuin pohjamaali eli ensin telalla levitys ja sen jälkeen siveltimellä telan jäljet pois. Käytin mohairtelaa joka antaa hyvän jäljen mutta halusin kuitenkin "luonnollisemman näköiset" portaat ja siksi silottelin vielä siveltimellä lopuksi.


Käry oli melkoinen mutta lopputulos on omaan silmään todella siisti! Kuvissa kaiteiden sisäpinnat on vielä maalaamatta ja niistä pieni keltaisuus heijastuu seiniin. Sisäpinnat maalataan kunhan jaksetaan :D

Betolux on käyttöönottokuiva yhdessä viikossa ja saavuttaa lopullisen kovuuden noin kuukaudessa. Me kyllä käytettiin portaita varovaisesti jo melkein vuorokauden päästä että päästiin yläkertaan ;)

Betoluxin sävytin hieman harmaaseen taittavalla valkoisella sävyllä,
jotta ei tarvitse imuroida ihan päivittäin portaita.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

"Uusi" keittiö :)

Aina ei tarvitse tehdä kalliita remontteja saadakseen aikaan paremman näköistä tai uutta.
Tehtiin kotona itse pientä keittiöremonttia jo jonkin aikaa sitten ja budjetti oli noin 1000 euroa.

Vanha keittiömme oli Iskun 2002 malliston mukainen kirsikan värinen. Tämä ei miellyttänyt silmää ollenkaan. Emme kuitenkaan tehneet keittiöremonttia vaan päätimme tuunata keittiötä hieman pienemmällä budjetilla.


Keittiön ovet vaihdettiin. Uudet ovet tilattiin Keittiö.netistä, josta saimme hyvää palvelua ja hyvät hinnat. Alakaappien ovet olivat vakiomittaa ja edullisemmat mutta yläkaappien vakiomitat oli muuttuneet siten että jouduimme maksamaan niistä vähän extraa.

Kysyimme ovien vaihtoon tarjousta myös Iskusta koska vanha keittiö on heidän. Kävi ilmi että Iskun vakiomitat on muuttuneet niin paljon, että tarjous uusista ovista oli kolminkertainen!


Myös tasot vaihdettiin. Vanhoina tasoina oli valkoinen marmorikuvioitu laminaatti sekä teräksinen tiskipöytä. Ostimme Bauhausista massiivitammitasot ja uudet isommat tiskialtaat.


Keittiön välitilan laatoille emme tehneet juuri mitään koska ne oli siistissä kunnossa ja hyvän väriset. Saumat oli kuitenkin tummentuneet ajan saatossa ja päätimme maalata saumat valkoisella Saumafixillä.

Kuva ennen (huom, saumat on kyllä pesty :D )


Kuva saumafixin jälkeen! :)

Vaihdoimme siis ovet, vetimet, tasot ja tiskialtaan. Työt teimme itse lukuunottamatta putkitöitä. Tilasimme putkimiehen irroittamaan hanan ja kytkemään sen takaisin seuraavana päivänä.

Keittiön on kuin uuden näköinen suht pienellä investoinnilla :)



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Liitutaulu

Taannoin halusin keittiöön liitutaulun ja sain inspiraation jostain sisustusblogista. Vanhasta uutta ja kierrätys on ollut itselläni teemana, joten päätin sitä hyödyntää tässäkin projektissa. Nettihuutokaupassa sattui lähelläni olemaan myynnissä Wanha ikkuna ja päätin ostaa kun ei paljon maksanut. Ikkunapokat oli rosoisen vanhat, mutta pintaan oli laitettu uusi maalikerros niin, että sitä ei tarvinnut kunnostaa yhtään.


Riitti siis että hain liitutaulumaalia Bauhausista.
Ensin teippasin pokat maalarinteipillä, jonka jälkeen maalasin pohjamaalin lasipintaan. Tähän työhön laitoin Otex tartuntapohjamaalia, koska en oikein tiennyt miten maalit tarttuu lasiin.


Kun pohjamaali oli kuivunut, telasin liitutaulumaalin päälle ja siveltimellä vedin pinnan läpi niin, että telan jäljet hävisivät. Siisti siitä tuli ja hyvin pystyy kirjoittamaan liidulla.


Tällä hetkellä meidän keittiössä on esillä Pizzapohjan resepti, slurps :)



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...