keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

70 -vuotiskakku

Tässä vähän vanhempaa tuotantoa. Viime kesänä sain kunnian tehdä merkkipäiväkakun appiukon syntymäpäiville.


Kauan piti pohtia mitä täytteitä laittaisin, mutta lopulta joku kinuskivaahdon tyyppinen päätyi kakun kerrosten väliin.


Nyt alkoi taas kakuttamaan :)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Silityslaudan suojus ja muuta tilpehööriä

Blogi on pitkään ollut tauolla, eikä vähiten inspiraation puutteen vuoksi. Onneksi on kuitenkin taas kevät! Keväällä tuntuu kuin heräisi taas eloon ja on aivan uutta intoa tehdä asioita kotona.

Viime syksynä olimme ystäväni kanssa kädentaitomessuilla ja ostin sieltä erilaisia tilkkuja käsitöitä varten. Samalla reissulla ostin kangaskaupasta kangasta ajatuksena tehdä siitä uusi päällys kulahtaneisiin silityslautoihin. Inspiraatio kuitenkin otti aikansa, tilkut ovat edelleen jossain laatikonperällä, mutta silityslaudan suojuksen sain vihdoin tehtyä! :)

Meillä ei ole kodinhoitohuonetta ja silityslaudat ovat näkysällä. Pakkohan niitä oli sitten päästä tuunailemaan, ettei tartte hävetä :D Roskiin näitä ei kuitenkaan kannattanut laittaa koska muuta vikaa ei ollut.


Ennen tuunausta, meillä oli kaksi silityslautaa, normaali- ja hihalauta. Molemmissa tietysti erilaiset kankaat. Leikkasin lautojen mukaan kankaasta sopivat palat.


Leikkauksen jälkeen huolittelin reunat saumurilla ja niittasin kankaat kiinni silityslautoihin, samaan tapaan kuin miten alkuperäiset kankaat oli niitattu.


Ja valmista tuli helposti ja nopeasti!


Tässä vielä ennen - jälkeen -kuvat.




Kangasta jäi vielä jäljelle töiden jälkeen, joten päätin tehdä pienen kukkaron.
Kukkarot on siitä kiva, että vaikka olisi kuinka mitättömän pieni kangaspala,
yleensä kukkaroon se riittää kuitenkin :)




keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Mansikkakakku

Kesää odotellessa löysin kakkukuvan parin vuoden takaa.
Siskoa juhlittiin silloin mansikkakakulla.

Tästä inspiraatiota äitienpäiväkakkuihin :)


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kahvipussikassi

Innostuin joku aika sitten väsäämään ostoskasseja kierrätysmateriaalista: kahvipusseista.
Näitä oli mukava ja helppo tehdä ja toimivat kauppakasseina tosi hyvin :)


Tässä mallissa korkeus on juuri sopiva, eikä kassi laahaa maata kävellessä.
Kassi on myös riittävän tukeva vaikka painavempiin ostoksiin.

Erilaisista kahvipaketeista saa hyvinkin eri tyylisiä kasseja aikaiseksi:


Perinteinen juhlamokkakassi



Kiva Kulta Katriina -kassi


Ja Classic Frankrost -kassi.

Ohje tähän malliin löytyy täältä.



sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tuliaisia ja tekelettä

Sain joku aika sitten ihanalta ystävältä neulomisaiheisia tuliaisia.
Hän kyllä aina osaa yllättää :)


Näistä erilaisista langoista voipi tehdä vaikka ja mitä!
Projektipussukka on ollut kovassa käytössä, nimittäin keskeneräisiä töitä riittää...


Olen nääs aloittanut jotain, saanut valmiiksi ja purkanut taas kun ei ole kelvannut...
Ihania lankoja joka tapauksessa, ja silloin pitäisi saada aikaiseksi jotain spesiaalia :)



Ja millainen olisi neulontaa harrastava ilman silmukkamerkkejä?


Jotain pientä valmista on tullut. Sain nimittäin pääteltyä parit villasukat,
jotka on neulottu talvella Seiskaveikasta.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Browniet

Yksi mahtavimmista leivonnaisista jos tykkäät suklaasta!

Nämä on helppo tehdä ja ne on, ah, niin suklaisia ja vastustamattomia.
Tällä reseptillä tulee oikein sellaisia vähän tahmaisia jos syöt ne heti jäähtymisen jälkeen.
Kun otat jääkaapista seuraavana päivänä, on ne mun makuun täydellisiä, mutakakkumaisia.

Maku asia, kummasta sinä tykkäät?


Minttusuklaabrownies 16 kpl

200 g tummaa suklaata
100 g pätkiksiä
125 g voita
3 kananmunaa
175 g fariinisokeria
1/2 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
100 g vehnäjauhoja

Vuoraa neliönmallinen 20 x 20 cm kakkuvuoka leivinpaperilla niin, että reunatkin peittyvät

Sulata suklaat ja voi vesihauteessa hiljalleen, sekoita välillä.
Kun seos on sulanut, nosta kulho pois vesihauteesta ja anna jäähtyä vähän.

Vatkaa munat, sokerit ja suola vaahdoksi. Sekoita vaahto suklaasulaan.
Lisää jauhot rauhallisesti käännellen ja kaada taikina vuokaan.

Paista uunissa 160 celsiusasteessa noin 30 minuuttia. Ota vuoka uunista ja anna jäähtyä.


Pätkis antaa Brownieihin ihanan minttuisen aromin.
Jos pätkis ei maistu, voi sen korvata tummalla suklaalla
ja käyttää vaikka jotain muuta aromia!


 Tämä resepti on muunnelma Sokerikokin Parhaat -kirjan reseptistä.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Mokkapalat

Yksi ehkä helpoimpia ja silti maukkaimpia reseptejä lienee mokkapalat.
Näitä alettiin tekemään heti siinä vaiheessa kun opeteltiin leipomaan.

Mokkapalat tuovatkin muistoja lapsuusvuosilta
ja ehkä juuri siksi ne maistuvat niin hyvälle!


Mokkapalat

2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl maitoa
100 g voita
1 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Kuorrutus

n. 1/2 pkt tomusokeria
25 g voisulaa
2 1/2 rkl vahvaa kahvia
1/2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

Sulata rasva ja laita jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan.
Sekoita lopuksi joukkoon rasvasula.

Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (esim. 20 x 20 cm neliön muotoinen vuoka)
ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Sulata kuorrutusta varten rasva. Sekoita rasva, kahvi, kaakaojauhe ja vaniljasokeri.
Lisää tomusokeria vähitellen kunnes seos on riittävän paksua.

Levitä kuorrutus nopeasti jäähtyneen pohjan päälle.
Koristele esim. nonparelleilla tai strösseleillä.


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...