tiistai 22. toukokuuta 2012

Mehevä vuokaleipä


Olen pitkään etsinyt hyvää vuokaleipäreseptiä. Meillä kun on kaksi leipävuokaa, jotka orpoina odottelevat uuniin pääsyä hyllyn perällä. Mieskin kaupasta tullessaan aina muistaa hiivaa tuoda, joten pakkohan sitä on jotain tehdä!

Testasin tänään Kotikokin sivuilta metsänvartijan reseptin ja täytyy todeta, että erityisen hyvää leipää! Meillä taitaa jatkossa jäädä useammin ne kalliit tuoreet leipomoleivät kauppojen hyllyille.

Tämän leivän tekemiseen kannattaa varata jonkin verran aikaa, mutta helpompaa ohjetta en ole tainnut aikaisemmin nähdä. Kannattaa ehdottomasti testata! Ohjetta voi myös muokata mielensä mukaan: meiltä loppui vehnäjauhot joten käytin sämpyläjauhoja, 4-viljan hiutaleitakaan ei ollut joten kaurahiutaleilla mentiin!


2 vuokaleipää (n 1,5 litran leipävuoat)

1/2 l lämmintä vettä
50g tuorehiivaa
1 dl esim 4-viljan hiutaleita tai kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
8-9 dl vehnäjauhoja (voit vaihtaa puolet jauhoista hiivaleipäjauhoihin)
2 tl suolaa
1 rkl siirappia
voita vuoan voiteluun


Sekoita ruisjauhot, siirappi, hiiva, suola ja hiutaleet kädenlämpöiseen veteen. Anna tekeytyä 1/2 tuntia peitettynä (seos alkaa kuplia).

Lisää vehnäjauhot (+ sämpyläjauhot) vähitellen alustaen. Taikina saa jäädä löysäksi! Anna taikinan kohota liinan alla peitettynä 1/2 tuntia.

Voitele leipävuoat voilla ja nostele taikina vuokaan. Anna kohota vielä 1/2 tuntia taas liinan alla.

Paita leivät 225 asteessa reilut puoli tuntia. Halutessasi voit pirskautella vettä leipien päälle ennen uuniin laittoa ja ripautella hiutaleita päälle.



torstai 19. huhtikuuta 2012

Geek Cake - Nörttikakku


Sain kunnian tehdä synttärikakun ystäväni poikakaverille. Toiveena oli tietokoneaiheinen kakku. Pohdin pitkään tapaa, millä tietokoneen voisi kakussa tuoda esille ja päätin tehdä sokerimassasta koristeet kakun päälle.

Osan koristeista värjäsin pastaväreillä ja osa on jätetty valkoisen sokerimassan väriseksi. Sokerimassaa oli helppo muotoilla ja se on hyvän makuistakin. Täytynee tehdä jatkossa koristeet tästä massasta ja unohtaa marsipaani ainakin osittain, koska marsipaanin huono puoli on se, ettei se maistu kaikille, eikä sitä saa näin valkoisena kuin sokerimassaa.

Sokerimassaa (kuten myös marsipaania) voi tehdä myös itse. Täytyy perehtyä tarkemmin asiaan ja laittaa resepti tänne kun on testattu! Valmis sokerimassa kun on aika kallista ja jos jossain voi säästää niin hyvä niin!

Tällainen kakku sitten syntyi!


Kakkupohja on tehty 19 cm kakkuvuokaan, täytteenä maistuva mansikkamousse.



tiistai 17. huhtikuuta 2012

Maalausurakkaa

Kirjoitin helmikuussa sisustusaiheista ja nyt ollaan päästy niiden osalta vähän eteenpäin. Kaivo verhot on ommeltu keittiöön ja viime viikolla saatiin vihdoin maalattua pirttikalusto valkoiseksi. Siitä yllättävän hienon näköinen, olen tyytyväinen!


Itse maalausurakka olikin aikamoista säätöä: hyvin sujui sinänsä, mutta rankkaa se oli. Täytyy muistaa tämä kun seuraavan kerran haluaa ruokapöytäänsä maalata :D Pääsiäismaanantaina aloitin urakan: oltiin ostettu Bauhausista maalaustarvikkeet jo jokin aika sitten, mutta ei oltu ehditty aloittamaan. Aloin sitten hetken mielijohteesta hiomaan kaikki pöydän osat. Paljonhan niitä ei tarvinnut hioa, koska edellisen kerran pöytää työstäessä kolot oli hiottu sen verran hyvin. Käytännössä hioin tartuntapintaa maalille.

Samana iltana maalasin pohjamaalit ja siitä urakka lähti. Maalausurakka kesti kuusi päivää: Aika hyvin oli siis tiedossa illan ohjelma töiden jälkeen kun maalasin muutaman tunnin joka päivä :)

Pohjamaalina käytin Tikkurilan Helmi pohjamaalia ja pintamaalina valkoista Tikkurilan puolihimmeää Helmi kalustemaalia. Nämä valittiin sen vuoksi että ovat vesiohenteisia. Jotkut kehuvat Empire kalustemaalia, että silottuu hyvin, mutta en halua haisevaa maalia kotiini :( Jos olisi oma maalaustila, missä hyvä tuuletusmahdollisuus, voisin harkita asiaa. Neljä päivää maalinkäryssä on nimittäin liikaa :)

Kun pöytä sai uuden ilmeen, innostuin myös muusta pienestä sisustuksesta: Uusi valkoinen kaitaliina on Casa Stockmann, punotut tabletit on Ikeasta ja upea kokkausaiheinen seinäkello Stockmannilta.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäispöytään


Pääsiäiseksi tulee aina tehtyä jos jonkinlaista herkkua, onhan paastonaika ohi ja saa taas syödä vatsansa täyteen. Näin kai perinteet velvoittavat. Meillä ei ole paastottu mutta saahan silti herkutella, eikö totta?


Mieheni ystävälle leivoin pääsiäiseksi mango tuorejuustokakun, jonka koristelin
suklaasta pursotetuilla pajunoksilla.

Iloista pääsiäistä kaikille!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Intoa puhkuen



Sisustusinto on taas alkanut toden teolla, jos niin voi sanoa :) Eilen sunnuntaina oli tämän kevään kaunein päivä tähän mennessä! Synkän kauden jälkeen oli aivan mahtavaa saada auringonsäteitä olohuoneeseen koko päivän.

Koko viikonloppu meni muutenkin touhuten ja intoa puhkuen, sain ommeltua tyynynpäällisiä. Olohuoneeseen tein niitä yhteensä viisi kappaletta: kaksi Marimekon Putkinotko -kankaasta, ja kolme tavallista valkoista päällistä.


Putkinotko -tyynynpäälliset ovat samaa kangasta kuin olohuoneen verhot, joten sopivat sinne täydellisesti! Ja onnistuin myös ompelemaan vetoketjut siististi: Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen! :)

Tyynykankaita hakiessa, sain Marimekosta 20 euron lahjakortin maaliskuulle. Täytyyhän se käyttää hyödyksi :) Tarkoitus on nimittäin tehdä tyynynpäälliset työhuoneeseen ja verhot keittiöön.

Keittiön verhojen kuosin miettiminen on tuottanut vähän päänvaivaa, olen miettinyt sopivaa kuosia jo pitkään. Selkeää on ollut valkoinen pohjaväri. Myös musta on ollut tärkeä kriteeri. Tänään surffailin vähän netissä ja sain idean: Verhot tulisivat olemaan Marimekon Kaivo -kuosia mustavalkoisessa värissä.

 
Jotta keittiö olisi jotenkin yhtenäinen, tummanruskea pirttipöytä maalattaisiin valkoiseksi. Verhojen "kaveriksi" pitäisi laittaa vielä uudet pöytätabletit. Ikean sivuilta löysin mielestäni täydelliset! Ja jos haluaa hifistellä, voi vastaavanlaiset pyöreät istuinpehmusteet hankkia samaisesta liikkeestä.


Ongelmana keittiössä siis on ollut puun sävyjen sekamelska, mistä tällä kertaa haluan päästä eroon, ja samalla tuoda modernia ilmettä huoneeseen :)


perjantai 20. tammikuuta 2012

Käsitöitä

Viime aikoina on tullut tehtyä paljon käsitöitä. Olen kutonut kuusi paria villasukkia (itselle kolmet ja miehelle kolmet) Niistä tuli niin hyviä, että sen takia oikeastaan käsityöinnostus on lähtenyt käyntiin!


Käytiin ystävän kanssa loppiaisviikonloppuna lankaostoksilla Helsingin Oulunkylässä. Siellä oli vaikkapa mitä! :) Ostin pari puuvillalankakerää ja neuloin niistä tiskirättejä. Ennestään mulla oli pari kerää bambu -lankaa ja käytinpä ne samalla siivousrätteihin!

Seuraavaksi olen miettinyt jotain sisustukseen liittyvää, esimerkiksi tyynynpäällisiä!
Työkaverilta sain tilauksen neuloa hänen koiralleen villapaidan! :) Löysin aivan upean neuleohjeen Novitan sivuilta Novitan sivuilta. Langaksi toivottiin Fuksian väristä lankaa. Siitä tulee aivan mahtava söpölle valkokarvaiselle tyttökoiralle!

Katsotaan miten onnistuu :) Onneksi lankaa vielä löytyi Helsingin keskustan Novitan liikkeestä. Lanka on syksyn värimallistoa ja tuntui että se on loppu kaikkialta, ainakaan Soukan Menitassa sitä ei ollut, eikä ole tullut muuallakaan vastaan.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Sisustusta ja uuden odotusta

Tänä vuonna syksy on ollut todella pitkä ja musta. On oikeastaan satanut joka päivä. Joulukin oli synkkä ja musta, mutta sai siitä tunnelmallisen ihanien ihmisten kanssa :) Joulun jälkeen tuli vihdoin talvi! Tänään on 13 astetta pakkasta ja ohut lumipeite peittää koko tienoo.

Joulukuun puolessa välissä tuunattiin meidän pikkuvessa siistin näköiseksi. Tällainen siitä tuli! Taulukehykset on Ikeasta ja niihin on printattu netistä kivat kuvat. Myös vasemmalla oleva pikkuhylly tavaroineen löytyi Ikeasta. Näiden lisäksi ostettiin saippuateline ja pyyhkeitä.

Toissapäivänä lauantaina löytyi sitten upeat ihanat valkoiset kylppärin matot sekä pikkuvessaan että yläkerran kylpyhuoneeseen.

Tänä viikonloppuna jatkui sisustusprojekti! Saatiin nimittäin makuuhuoneen sisustusta vähän eteenpäin. Tämän huoneen sisustus maksoi 72 euroa :D

Ja se johtuu siitä, että verhot mulla oli jo valmiina, käytimme niitä aikaisemmassa asunnossa. Samasta kankaasta ompelin eilen kolme tyynynpäällistä. Niistä tuli todella onnistuneet! :) Valkoinen päiväpeitto löytyi alemyynneistä, maksoi vain 40 euroa.


Taulukehykset löytyivät Ikeasta. Taulujen "kuvat" on Marimekon Tuulikangasta: Ompelin taannoin työhuoneeseen kyseisestä kankaasta verhot, ja noin 30 centtimetrin jämäpala jäi yli. En ollut sitä heittänyt pois, ja tulipahan oikein hyvään käyttöön.


Lopuksi vielä lähikuva työhuoneen verhoista.


Palataan taasen! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...