tiistai 22. maaliskuuta 2011

Leivontavälineitä


Leivonnassa on tärkeää, että on perusvälineet kunnossa. Tarvitaan erilaisia vuokia, kulhoja, vispilöitä ym. Tässä esittelen teille joitakin keittiövälineitäni.

Itselleni tärkein keittiölaite on Kenwoodin yleiskone. Yleiskoneella voi tehdä taikinan kuin taikinan ja erilaiset vaahdot. Tämä kone on sen verran tehokas, että sillä voi tehdä suurenkin pulla- tai leipätaikinan. Sitkoa tarvitsevien hiivataikinoiden vaivaus onnistuukin kätevimmin yleiskoneella ajan ja vaivan säästämiseksi.

Tähän laitteeseen kuuluu lisäksi paljon lisäosia (joita voi myös hankkia lisää). Lisäosilla voi helpottaa eri vaiheita ruokaa laittaessa tai leipomisessa.

Erilaiset ja erikokoiset vuoat ovat leivonnaisten paistamisessa a ja o. Itse käytän ehkä eniten pyöreitä irtopohjavuokia. Myös muffinipelti on kätevä, koska itse rakastan helposti valmistettavia muffineja.

Materiaaleista en ole huomannut, mikä toimisi parhaiten minulla. Tykkään keraamisista, lasisista, silikonisista ja non-stick pinnoitetuista vuoista. Vuokia olenkin hankkinut vähän tarpeen mukaan erilaisia.

Ylhäällä vasemmalla eri kokoisia irtopohjavuokia, pari leipävuokaa, alhaalla kuivakakkuvuoka ja muffinipelti. Nämä ovat kaikki non-stick pinnoitteisia.


Tässä vähän silikonisia vuokia. Ylhäällä runebergintorttuvuoat ja alhaalla konvehtivuokia.

Sitten vielä pari piirakkavuokaa, vasemmalla keraaminen ja oikealla lasinen piirasvuoka.

Tässä vielä muita välineitä, mitä yleensä käytän: Vasemmalla kaulin. Kaulimen pinta on jotain ihme ainetta (ei kuitenkaan silikonia), joten taikinat ja massat eivät tartu siihen.

Ylhäällä muutama eri kokoinen vatkauskulho. Nämä ovat muovia ja kun kuluvat, hankin uudet. Haluaisin teräksiset vatkauskulhot, joissa esim. kerma pysyy paremmin kylmänä. Alempana on lastaa ja palettiveistä.

Kaiken alla on jäähdytysritilä. Tämän hankin hiljattain ja on todella kätevä. Esim. pikkuleivät jäähtyvät tässä ihan hetkessä :)

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Ruusut


 Hyvää naistenpäivää! 

Mielestäni tärkeintä leivonnassa on leivonnaisten ja kakkujen maku. Tavoitteeni onkin joskus tehdä jotain sellaista, mitä ei unohda koskaan. Leivontaan liittyy läheisesti myös niiden ulkonäkö: Mitä kauniimman näköinen leivonnainen tai kakku on, sitä mieluummin sitä ehkä haluaa maistaa! Erilaiset koristeet tuovat näköä ja juhlallisuutta leivonnaisiin ja kakkuihin.

Mielestäni kauneimpia koristeita kakuille ovat klassiset ruusut. Olenkin halunnut pitkään opetella niitä tekemään. Olen ruusuja tehnyt yhden kerran aikaisemmin. Silloin en ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen. Päätin siis etsiä hyvän ohjeen, jolla varmasti saa kauniita ruusuja aikaiseksi. HerkkuHovin mainion ohjeen mukaan näpersin tänään muutaman ruusun ja olen tyytyväinen. Ja jotta ruusut pääsevät oikeuksiinsa, täytyykin lähipäivinä leipoa kakku! 

Massana käytin tavallista kaupasta saatavaa marsipaania. Ruusut ovat vaaleanpunaista marsipaania sellaisenaan. Lehtien tekoon käytettävää vihreää marsipaania hiukan tummensin vihreällä elintarvikevärillä. Ja jotta koko ilta ei mennyt näpertelyyn, lehdet on painettu kaulitusta massasta ruusunlehti prässillä.




maanantai 7. maaliskuuta 2011

Laskiaispullat


 Laskiaisen perinteeseen kuuluu syödä hyvin. Mitä enemmän rasvaa valuu suupielistä, sen parempi! Laskiaisesta alkaa perinteen mukaan paastonaika, joka päättyy pääsiäiseen. Laskiaisen perinneherkku on laskiaispullat ja niitä piti meilläkin kokeilla tänä vuonna. Aikaisemmin en laskiaispullia ole tehnytkään.

Nämä pullat eivät eroa perinteisistä pikkupullista kuin koollaan ja sillä, että sisälle pursotellaan hilloa ja kermavaahtoa, helppoa kuin mikä :). Pullaresepti lienee jauhopussin kyljestä ja olen sen hyväksi havainnut niin korvapuusteja kuin perinteisiä pullia tehdessä!


Laskiaispullat (24 kpl)

Pullataikina:

5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa tai 2 pss kuivahiivaa (á 11 g)
1-2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
n. 14 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
150 g voita tai margariinia

 Väliin:

Hilloa
Kermavaahtoa

 Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Tuorehiiva liotetaan n 37 asteiseen nesteeseen, kuivahiivaa käytettäessä nesteen pitää olla vähän lämpimämpää, n. 42 asteista. Kuivahiiva sekoitetaan pieneen määrään jauhoja (esim 1 dl) ja kipataan nesteen joukkoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää vehnäjauhot vähitellen alustaen ja pehmeä rasva alustuksen loppuvaiheessa. Kohota noin 40 minuuttia.

Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Leikkaa taikina 24 pieneksi palaksi ja pyörittele niistä pyöreitä pullia. Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.

Voitele pullat munalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225 asteisessa uuunissa keskitasolla noin 10 minuuttia kauniin värisiksi. Pullan kypsyyden voit testata kopauttamalla paistetun pullan pohjaa sormella. Jos kuuluu kumiseva ääni, pulla on kypsä.

Anna pullien jäähtyä.

Leikkaa jäähtyneistä pullista yläosa pois, pursottele kermavaahtoa ja hilloa ja laita "hattu" takaisin pullan päälle. Sihtaa tomusokeria pullien päälle ennen tarjoilua.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Mainiot muffarit


Joskus pitää saada jotain hyvää helposti ja nopeasti. Muffinit ovat yksi herkuista, jotka valmistuvat helposti ja vaivattomasti. Ne ovat herkullista tarjottavaa kahvin kanssa ja ne on myös helpoimpia "kakkuja", joita voi kotona tehdä. Vaatii vain taikinan teon ja sen lusikoimisen muffinivuokiin. Ne myös paistuvat nopeasti. Jos muffineista haluaa tehdä näyttäviä "kuppikakkuja" (Cup Cakes) vaikkapa juhliin, vaatii koristelu tietysti jonkin verran aikaa.

Tässä käyttämäni muffinien perusresepti on ollut minulla jo todella kauan. En valitettavasti muista, mistä resepti on alkujaan lähtöisin. Näitä muffineja varten lisäsin perustaikinaan kaakaojauhetta ja rouhittua tummaa suklaata.


Suklaamuffinit (12 kpl normaalikokoisia muffineja)

 150 g margariinia tai voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa tai kermaa
100 g suklaata rouhittuna

 Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa muna-rasva-sokerivaahtoon.

Lisää lopuksi suklaarouhe varovasti käännellen.

Paista muffinit 225 asteessa 12-15 minuuttia.


keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Jotain suolaista


Ei makeaa ilman suolaista! Quiche on ranskalaisessa keittiössä piiras joka on leivottu taikinakuoreen. Quiche sisältää kananmunia, maitoa ja kermaa ja täytteenä voi olla melkein mitä tahansa, esimerkiksi lihaa, kasviksia tai juustoa. Minun quichet ovat pikkuruisia piiraita ja täytän ne yleensä kasviksilla, kalalla tai juustolla.

Näissä quicheissa on klassinen makuyhdistelmä: pinaatti ja fetajuusto. Taikina on perinteinen piirastaikina, johon on käytetty myös ruisjauhoja. Voit aivan hyvin korvata ruisjauhon vehnäjauhoilla, silloin pohja on vaaleampi.



Pinaatti-feta quichet (6 kpl)

 Pohja:

125 g margariinia tai voita
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl ruisjauhoja
¾ dl kylmää vettä

Sekoita jauhot ja rasva murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita kiinteäksi massaksi. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa noin 1 tunti.

Kaaviloi taikina quiche –vuokiin. Esipaista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Esipaiston aikana voit tehdä täytteen valmiiksi.

Täyte:

150 g pinaattia
150 g fetajuustoa
1 dl raejuustoa
2 kananmunaa
2 dl maitoa/kermaa
Pinnalle paahdettuja pinjansiemeniä

Sekoita keskenään muut aineet, paitsi fetajuustokuutiot ja pinjansiemenet. Kaada seos esipaistettujen pohjien päälle. Laita pinnalle fetakuutioita ja pinjansiemeniä. Paista 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.








maanantai 21. helmikuuta 2011

Paniikkipiiras


 Aina ei keittiössä suju kaikki toivotulla tavalla. Minun teki kovasti mieli omenapiirakkaa ja ryhdyin tuumasta toimeen piirasta tekemään. Voitelin ja jauhotin piirasvuoan, laitoin uunin lämpenemään ja tein taikinan. Kun taikina oli levitetty piiraan päälle, oli aika ryhtyä kuorimaan ja pilkkomaan omenoita. Kotvasen kuluttua huomasin, että omenoita ei ollutkaan! Miten tämä on mahdollista, ainahan niitä on!

Onneksi pakastimessa oli marjoja, yhtä laatua. Näin tuli siis tehtyä mustaherukkapiiras  Tämän piiraan leipominen onnistuu vaikka lasten kanssa, resepti on niin helppo!


Mustaherukkapiirakka (n. 25 cm piirasvuokaan)

2 munaa
200g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
päälle mustaherukoita tai muita marjoja

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita munia, rasvasulaa, sokeria ja jauhoja hetki. Älä vatkaa liikaa, jottei taikinaan muodostu sitkoa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun piirasvuokaan tai irtopohjavuokaan.

Ripottele pinnalle marjoja haluamasi määrä. Paista uunissa 40-45 minuuttia
Tarjoile esimerkiksi vaniljalla maustetun kermavaahdon kanssa.

Helppoa ja hyvää 



lauantai 19. helmikuuta 2011

Unelmien suklaamousse

 Mikä ihana lauantai! Saimme vieraaksemme entisen työkaverini ja hänen miehensä. Oli mukava nähdä työkaveriani pitkästä aikaa ja hänen miestään itse asiassa ensimmäistä kertaa. Kiitos käynnistä ja kivoista tuliaisista! Ja tervetuloa taas uudelleen! 

Jotain tarjottavaa piti keksiä ja päätin tehdä suklaamoussekakun kahdesta suklaasta: tummasta ja valkosuklaasta. Rakensin kakun siten, että pohjaksi keksipohja Domino -kekseistä, sen jälkeen mousse tummasta suklaasta ja päälle mousse valkosuklaasta. Täyteläinen suklaa kaipaa kaverikseen jotain keveää ja raikasta. Lastenruokien ystävänä lisäsin kiilteeksi yllätys yllätys, Pilttiä. Tällä kertaa kuningatarsosetta. Kakun koristeeksi pursottelin sulasta suklaasta erilaisia kiehkuroita ja rullia.


Kahden suklaan moussekakku (24 cm pyöreään irtopohjavuokaan)

Pohja:

200 g Domino -keksejä
50 g voita tai margariinia

Täyte 1:

200 g tummaa suklaata
4 dl vispikermaa
2 rkl sokeria

Täyte 2:

200 g valkosuklaata
2 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
1 keltuainen

Kiille:

2 prk kuningatar pilttiä
3 liivatelehteä
1/2 dl kiehuvaa vettä

Aloita kakun valmistus pohjasta. Murskaa Domino-keksit pieneksi muruksi ja sekoita rasvasulan kanssa tasaiseksi seokseksi. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja laita jääkaappiin odottamaan.

Valmista täyte 1. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä hiukan. Vispaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Lisää suklaa kermavaahtoon ja sekoita tasaikseksi. Molemmissa täytteissä kannattaa käyttää vispikermaa, koska se kestää paremmin lämmintä suklaata. Kuohukermasta valmistettu kermavaahto menee pilalle, kun joukkoon lisätään lämmintä ainetta.

Kun mousse on valmista, laita se irtopohjavuokaan. Tein itse tästä ensimmäisestä täytteestä kakun sisään "sydämen". Onnistuu esim. siten, että leikkaat reunakalvosta sopivan mittaisen palan ja laitat sen irtopohjavuokaan. Näin vuokaan tulee vähän pienempi rengas kuin itse vuoka on. Kun olet laittanut moussen vuokaan, anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin. Täyte 2 tehdään vasta sen jälkeen.

Kun täyte 1 on jähmettynyt, voit alkaa tehdä valkosuklaamoussea.

Rouhi valkosuklaa pieneksi silpuksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Laita sillä aikaa 2 dl kermaa, sokeri ja keltuainen kattilaan. Sekoita kunnes seos sakenee. Lisää joukkoon liivatteet. Tämän jälkeen lisää valkosuklaa seokseen pienissä erissä ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä seos.

Vatkaa loput kermat vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon valkosuklaaseos ja sekoita varovasti tasaiseksi. Ota jääkaapista hyytynyt kakku ja irrota reunakalvot vuoasta. Tummasta suklaasta tehty mousse on nyt jähmettynyt ja pysyy hyvin muodossaan.

Kaada valkosuklaamousse vuokaan niin, että tyhjät reunat ja kakun pinta peittyvät kauniisti. Laita taas jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Kun kakku on hyytynyt, voit tehdä kiilteen.

Kiillettä varten laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Sulata liivatteet kiehuvaan veteen ja kaada ohuena nauhana pilttisoseeseen koko ajan sekoittaen. Kaada seos kakun päälle ja anna taas hyytyä.

Lopuksi voit koristella kakun esimerkiksi sulasta suklaasta tehdyillä koristeilla.

Suklaasta voi tehdä simppelisti näyttäviä koristeita.

Tumma- ja valkosuklaa erottuvat kauniisti kun kakusta leikataan paloja.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...